Lihaperunasoselaatikko
Joku aika sitten siskoni kertoi kokeilleensa tätä kouluruokana meille ah-niin-tutuksi-tullutta lihaperunasoselaatikkoa. Tein tätä eilen toista kertaa ja se onnistui nyt entistä paremmin. Nyt uskalsin tehdä muussista vieläkin löysempää ja lisäsin tällä kertaa vain yhden kananmunan (edellisellä kerralla laitoin kaksi).
Lihaperunasoselaatikko
400g jauhelihaa
pussi Pirkan Juhlaperunoita (uusi suosikkini!)
1 kananmuna
maitoa
suolaa
mustapippuria
jauhelihamaustetta
oliivioljyä
voita
(sipulia)
Keitä perunat. Lisää suolaa. Samaan aikaan paista jauheliha oliiviöljyssä ja mausta se mustapippurilla sekä jauhelihamausteella. Tee keitetyistä perunoista hyvin löysä muussi, johon laitat hieman lämmitettyä maitoa, yhden kananmunan ja nokareen voita. (Kun heitin jauhelihat muussin joukkoon, niin lisäsin maitoa hieman lisää, jotta muussi löysentyisi entisestään). Olisin laittanut joukkoon myös sipulia (jonka olisin kuullottanut), mutta en muistanut ostaa sitä kaupasta. Niin, ja voitelin vuoan ihan varmuuden vuoksi.
Uunissa 200-225 asteessa 30-40 min.
(Itse en tykkää yhtään epämääräisistä ohjeista, vaan tarkoista määristä ja tarkoista paistoajoista. Joten anteeksi reseptin epämääräisyys. MUTTA tein tällä kertaa ruoan enemmänkin mututuntumalla katsomatta pahemmin kelloon tai ruokamääriin sen tarkemmin - minulle ihan vieras konsepti. Mutta onnistui!)

Kiitos vinkistä. Täytyy harkita hakemistoon liittymistä :)
VastaaPoista