Wilfa HUE-6B ilmankostutin

Olemme jälleen ottaneet käyttöön ilmankostuttimen (Wilfa HUE-6B). Laite hankittiin muistaakseni vuosi sitten Gigantista. Päällä ollut laite houkutteli meidät sen luo, vaikka olimme kaupassa ihan muilla asioilla. Mieheni on aina ihan myyty jos laitteessa vaan on digitaalinen kosketusnäyttö. Pitäisi pitää hänet kaukana sellaisista tuotteista! Laite jäi sen verran kaivertamaan mieliämme, että palasin ostamaan sen seuraavana päivänä.

 

Käytimme sitä jonkin verran silloin syksyllä ja viime keväänä, mutta varsinkin nyt olemme ottaneet sen aktiivisempaan käyttöön. Meillä on kotona koneellinen ilmanvaihto ja se tekee ilmasta erittäin kuivaa, joten tuolla laitteella on kyllä ollut positiivinen vaikutus. Se on lisäksi auttanut tässä meidän ikuisuuden kestäneessä flunssassa.

Käyttöön otettaessa kestää jokusen päivän ennen kuin kosteustaso nousee pysyvämmin korkealle. Ainakin meillä ilmankosteus on niin matalalla, että laitteen näyttämä minimi 40% ei hetkahda ylöspäin pitkään aikaan. Hirvityttää kuvitella kuinka alhainen se meidän lähtölukema on! Aluksi laitetta pitääkin olla täyttämässä muutaman kerran päivässä. Jos sitä ei heti muista täyttää uudelleen, kosteustaso laskee nopeasti. Kuitenkin useamman päivän jälkeen laitteella saavutetaan jonkinlainen napakka kosteustaso ympäri asuntoa, että vaikka laite olisi monta tuntia pois päältä vedettömyyden vuoksi, ei kosteustaso paljoa laske. Myös vettä ei tarvitse lisätä kuin harvakseltaan. Jos laitteeseen asetetaan jokin tietty kosteustaso, sen saavuttaessaan laite lopettaa höyryn tuottamisen ja jatkaa sitten kun tarve tulee.

Olemme olleet tyytyväisiä tuotteeseen, vaikka ostohetkellä harmittelimme kun tätä digitaalista mallia ei saanut muuta kuin mustana. Valkoinen olisi ollut enemmän mieleemme.

Höyryn poistoaukkoja on irrotettavassa korkissa kaksi, isompi ja pienempi, jotka ovat tässä kuvassa suunnattu hieman eri suuntiin. Poistoaukkojen suuntaa voi siis vaihdella oman mielensä mukaan.




Tumman läpikuultavassa vesisäiliössä näkyy jäljellä olevan veden määrä. Kun vesi loppuu, laite piippaa ja sammuu.


Kommentit

  1. Oletteko huomanneet jääkö tuosta laitteen tuottamasta höyrystä mihinkään huonekaluihin harmaata kalvoa (pyyhittävissä pois)? Ilmeisesti jotkin kostuttajat jättävät..johtuuko sitten veden epäpuhtaudesta vai kalkista. Tässä kyseisessä mallissa on kyllä suodattimet mutta toimivatko?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kysymyksestä. En huomannutkaan kirjoittaa tuosta mainitsemastasi ilmiöstä. Kyllä siitä jää hieman harmaata kalvoa. Lähinnä olen huomannut sen rosterisissa jääkaapin ovissamme ja keittiön kaappien ovien sisäpuolella. Pyyhkimällä lähtee pois. "Vaiva" ei ole minua haitannut :)

    VastaaPoista
  3. Eikös laite tuota lämmintä ja kylmää höyryä? Kumpaa olette käyttäneet? Luulisi ettei kuumasta höyrystä jäisi sellaista kalvoa huonekaluihin...

    VastaaPoista
  4. Heipä hei! Joo, laitteesta tulee sekä lämmmintä että kylmää höyryä. Ja se on tosiaan vain lämmintä, ei kuumaa. Joskus on tullut käytettyä sitä lämmintäkin asetusta, mutta meille tuli niin trooppiset oltavat, että aloimme sen jälkeen pitäytyä vain viileässä höyryssä. Täytyykin joskus testata uudelleen sitä lämmintä höyryilmaa, että tuleeko siitä sitä kalvoa...

    VastaaPoista
  5. Kuinka kauan kestää että laitteen "present" kosteustila rupeaa vaihtumaan? Meillä on näyttänyt nyt kolmisen tuntia mitä laite on ollut päällä vain 40, eikä muuksi muutu. Erillisellä kosteusmittarilla lukema 48.

    VastaaPoista
  6. Laite näyttää aina minimissään 40, vaikka oikea kosteus olisi lähtöhetkellä esim. 30. Meillä oli alkuvaiheessa täällä kolmiossamme lähtökosteus jopa alle 20 - erillisellä mittarilla mitattuna. Kirjoituksessa kirjoitin aiemmin virheellisesti, että itse ilmankostutin näyttäisi minimissään 20, mutta sekoitin lukeman mukana tulleeseen pieneen lisämittariin. Kirjoituksen virhe on nyt muutettu. Mies muistelee, että meillä kesti useamman päivän ennen kuin laitteen kosteusmittari nousi yli sen 40:n. Laite oli päällä yöt ja päivät.

    Paikasta riippuen meidän muut ulkoiset kosteusmittarit näyttävät vaihtelevia lukemia riippuen etäisyydestä ilmankostuttimeen ja sijainnista huoneessa. Mies haluaa huomauttaa, että meidän asunnossamme oleva automaattisesti päällä oleva koneellinen ilmanvaihto/lämmöntalteenottojärjestelmä vaikuttaa kosteuteen melko radikaalisti näin talvisaikaan, koska se vie ulos kosteaa sisäilmaa ja tuo takaisin kuivaa ulkoilmaa. Tuo ulkoilma on sitä kuivempaa, mitä enemmän ulkona on pakkasta. Koneellinen ilmanvaihto on mainio keksintö, mutta asunnon sisäkosteuden kannalta se ei ole positiivinen juttu (paitsi kylpytiloissa joista se vie liikakosteuden pois). Eri huoneiden eri kohdissa tuntuu olevan melkoisia kosteuseroja ilmanvirtauksista ym. johtuen.

    Mies haluaa yhteenvetona sanoa, että vuodenaikana oppineet oppineet ilmankostuttimesta ja sisäkosteudesta seuraavaa:
    -koneellisen ilmanvaihdon teho on meillä minimissä kylpyaikojen ulkopuolella talvisin, jotta järjestelmä ei vaikuta asunnon sisäkosteutta vähentävästi
    -jos olemme pois jonkin aikaa, ilmankostutinta joutuu pitämään päällä muutaman päivän yhtäjaksoisesti jotta haluttu kosteustaso saavutetaan takaisin
    -meillä on asetuksena 45:n automaattiasetus, jolloin se pitää kosteuden kyseisellä tasolla ja sammuu/käynnistyy tarpeen mukaan, tällöin kosteustason jo noustua laite kestää yhdellä vesitankillisella yli vuorokauden
    -kylmänä vuodenaikana ilmankostutin on selkeästi parantanut ilmanlaatua ja vähentänyt flunssaoireita, sekä esim. puulattian rakenne pysyy kunnossa, eikä se ala vääntymään eikä rakoilemaan kuten aikaisempina talvina

    VastaaPoista
  7. Moi, törmäsin vahingossa blogiisi, kun googletin sisäilman kostuttamiseen liittyviä juttuja. Tuli hankittua juuri samainen laita Gigantista ja säädin sen kanssa tuolle 45 -tasolle. 40 tasolla meillä ei tapahtunut mitään, joten ehkä ilma olikin parempi kuin kuvittelin (en ole mitannut sisäilman kosteutta, vaan oletin sen tuntemusten perusteella olevan kuivaa)

    Mitä vempaimelle kuuluu nykyään? Oletteko jatkaneet käyttöä tai keksineet jotain uusia hyviä käyttötapoja?

    -JM

    VastaaPoista
  8. Kiitos kysymyksestä. Mukavia hetkiä teille Wilfan pariin!

    Ei uutta raportoitavaa. Laite on taas otettu käyttöön kesätauon jälkeen, jotta saadaan talvea kohti kuivunut sisäilma oikeisiin lukemiin :)

    VastaaPoista
  9. Suosittelen käyttämään laitetta maton tai kosteutta kestävän pinnan päällä, koska höyry laskeutuu alaspäin ja ainakin meillä hieman vahingoitti parkettia.

    VastaaPoista
  10. Käyttöohjeissa mainittu ettei saisi lattialla pitää :)

    VastaaPoista
  11. Luin ruotsin sivusta jossakin että hyvä keitä vettä niin kalkki häviä ja eppuhtaudet.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Candles-kynttilälaatikko

Kaunis "Happiness is Homemade"