Vanhemmat vierailulla

Tässä pari kuvaa kuluneelta viikolta. Vanhempani olivat käymässä Helsingissä ja minun tuli seikkailtua heidän kanssaan kaikissa mahdollisissa kauppakeskuksissa. Ehdittiin poiketa Ikeassakin, josta matkaan tarttui Fejka-tekokasvi ja Kardemumma-ruukku (se malli, jossa on tiheimmät poikittaisraidat). Minun oli tarkoitus laittaa kasvi ruukkuineen isomman wc-tilan yhteyteen, mutta se kävikin nätisti eteisen piirongin päälle, josta se syrjäytti aikaisemman tekokukkaviritykseni.

Kävin myös isäni kanssa Salmisaaren liikuntakeskuksessa kaatelemassa keiloja tunnin verran. Oli kyllä tosi kivaa! Pitäisi ottaa keilaaminen taas tavaksi aviomiehen kanssa ja yrittää käydä vaikka kerran kuussa vetreyttämässä taitoja. Edellisestä keilauksesta olikin jo ehtinyt vierähtää aikaa. Aikoinaan tuli keilattua enemmän ja minulla on ihan oma pallokin (joka on tällä hetkellä mysteerisesti kadoksissa, en tiedä mihin hyvään jemmaan olen sen piilottanut), mutta jotenkin se harrastus on jäänyt. Muusta lähiperheestäni isäni ja veljeni keilaavat säännöllisesti sarjatasolla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arabian 140-vuotisjuhlavuoden lautassarja

Wilfa HUE-6B ilmankostutin

Candles-kynttilälaatikko